Tukkilanssi-Santamäki Tour

Lähdin kävelemään ennen yhdeksää rautatieaseman työhuoneeltani kohti VR:n terminaalialueella sijaitsevaa tukkilanssia, jonne on varastoitu seitsemän eduskuntatalon verran puuta. Kävelin hylättyjen puutalojen ohitse radan vartta pitkin. Katselin hetken veturitalleja. Yksityisalueesta ja kameravalvonnasta viestivät kyltit olivat edelleen paikoillaan, mutta mitään muutoksia tai kunnostustöitä en havainnut. (Havaitsin kyltit talleilla ensimmäisen kerran viime kesänä.)

Lansseilla minua odotti miellyttävä sahatun puun ja männynpihkan tuoksu. Kävelin mukavassa tuoksussa ja keväisessä viileydessä täydellisessä yksinäisyydessä. Alueella liikkuminen on kielletty, mutta rautatieaseman suunnasta väylä terminaalille on auki. Lastaajatkaan eivät olleet paikalla.

Oikealla puolellani oli silmänkantamattomiin jatkuva seitsemän metriä korkea mäntytukeista koostuva seinä. Vasemmalla puolellani kulkivat ratakiskot ja niiden vieressä oli koivutukkiseinämä. Tosin kaikki puut eivät olleet tukkeja, korkeintaan riukuja. 

                    

Kun olin kävellyt terminaalialueen loppuun, käännyin oikealle Varikkotielle ja Varikkotieltä puolestaan käännyin vasemmalle Mäntyvaarantielle. Katselin teollisuushalleja ja satunnaisia romuläjiä hallien pihoilla ja sivustoilla. Korkalovaaran halkaisevan sähkölinjan kohdalla käännyin pyörätieltä polulle, joka vei jyrkästi ylös Korkalovaarantielle. Polku oli kivinen ja paikoin liejuinen. Liejusta erotin läskipyörän renkaan jälkiä. Kun saavuin ylös, katselin Suosiolan piippuja ja teollisuushallien kattoja hetken, kunnes ylitin Korkalovaarantien ja pääsin pyörätielle.

Aurinko paistoi lämpimästi. Korkalovaarantien ojanpientareille istutetut koivut olivat suurimmaksi osaksi elossa. Silmut olivat avautuneet jo lehdiksi. 

Ojien roskia ei oltu vielä kerätty pois. Roskat toivat mieleeni Monique Bestenin projektin, jossa hän käveli Amsterdamista Utrechtiin neljän päivän aikana ja keräsi ja kantoi kaiken matkalla löytämänsä muoviroskan. https://vimeo.com/51107116

 

Korkalovaarantie jatkuu Mäntyvaarantien ja Kuusirinteentien risteyksestä keskustan suuntaan vain autoilijoille, niinpä jatkoin kulkemistani Ruokolammentietä pitkin. Ruokolammentiellä näkyi olevan yhä jokunen vanha ja huonokuntoinen omakotitalo ja joitakin ränsistyneitä pihavajoja. Päiväkoti hohti uutuuttaan ja lasten iloiset ja innokkaat äänet halkoivat ilmaa. Muistelin hetken tunteellisesti aikaa, jolloin oma lapseni oli päiväkoti-ikäinen.

 

Ruokolammentie vaihtui Santamäentieksi, ja vähän Walleniuksenväylän risteyksen jälkeen jatkoin matkaani pyörätietä pitkin. Santamäeltä oli hyvä näkymä tukkilanssille ja veturitalleille. Korkalovaarantien yläpuolisen rinteen reunalla kulki vanha ruostunut aita ja sen vieressä polku. Hetken aikaa polku houkutteli mukaansa, mutta kävelin kuitenkin asfaltoitua pyörätietä pitkin. Muistin, että olen joskus – reilut kaksikymmentävuotta sitten – kävellyt polkua pitkin. 

Poluissa on viehättävää se, että kulkijat polkevat reittejä sinne, missä on luontevinta kulkea – riippumatta siitä, minne viralliset tiet on rakennettu ja saako oikaista vai ei.

Kävelyaika: 01.03.10.02