Kävelyllä Teollisuuskylässä

Laitoin taas jalkaa toisen eteen. 

Kello oli siinä yhdeksän pintaan aamulla, kun puin sinisen haalarini päälle ja nostin repun selkääni. Lämpötila oli pari astetta plussan puolella. 

Kun olin kävellyt kolme minuuttia Rovaniemen rautatieasemalta länteen päin bongasin Ratakadun pienen pysäköintialueen reunasta K-Supermarketin ostoskärryt. Siinä ne kököttivät kuusirivistön katveessa. Kärryjen kyydissä oli ruskeiksi kuivuneita lehtiä. Punainen lastenistuinlippa oli ajan ja kuran tummentama.

 

Jatkoin kävelemistä. Käännyin Ratakadulta vasempaan Oijustielle. Katselin sillalta itään ja länteen. Idässä näkyi tavara-aseman pääty ja lännessä veturitallit. Käännyin Oijustieltä oikeaan Suosiolantielle. Katselin hylättyjen sohvakalusteiden läjää Suosiolantien vihreän rivitalon pihapiirissä.

 

Jatkoin kävelemistä. En ajatellut mitään. Pistin vain merkille tienpientareilla lojuvia muoviroskia. Käveleminen soljui meditatiivisesti ohiajavien autojen pakokaasuista ja hurinoista huolimatta. 

 

Suosiolantieltä käännyin oikealle Hallitielle. Lappsetin tehtaan luona leijui vahva työstetyn puun tuoksu. Kun olin kävellyt Hallitien loppuun saakka, käännyin vasemmalle Ahjotielle. Tuulettimet suhisivat halleilla. Erotin myös monenlaisia työn ääniä: sihinää, kolinaa ja pauketta. Satunnaisista äänistä huolimatta Teollisuuskylässä oli melko hiljaista.

 

Ahjotieltä käännyin vasemmalle Teollisuustielle. Oikaisin Prisman pysäköintialueen halki takaisin Oijustielle. 

 

Ernesto Pujol on todennut, että käveleminen kuratoi lopulta itsensä, vaikka olisit kuinka suunnittelut kävelemistä etukäteen. Käveleminen yllättää meidät aina odottamattomilla tuloksilla tai sitten tulosten puutteella. Vaikka mitään uutta ei ilmaantuisi, olisi se Pujolin mukaan aivan yhtä tärkeää kuin jokin uusi, koska praktiikan kypsyys perustuu toistamiselle.