Kävely Rovaniemen rautatieaseman pysäköintialueella

Kävelin keskiviikkona 24.3.2021 Rovaniemen rautatieaseman pysäköintialueella tunnin. Puin ylleni sinisen haalarin, harmaan pipon ja aurinkolasit. Laitoin jalkoihini Sievin turvakengät ja nostin selkääni repun, jonka sisällä oli laatikko ja siinä langasta roikkuva tussi paperin yllä. Kevätaurinko paistoi kirkkaasti, mutta meni välillä pilveen. Parkkipaikka oli loskainen. Loskan seassa oli runsaasti hiekoitussoraa. Vesi solisi ja lumikasassa sulava lumi kahisi tipahdelleessaan. Sembramäntyjen katveessa tuuli kylmästi. Asemaravintolan ovessa oli lappu, jossa ilmoitettiin, että ravintola on suljettu 15.3. alkaen koskien myös take away -myyntiä.

Kävelin yhden ja kahden kieppeillä, tarkkaan ottaen aikavälillä 13.20–14.20. Pysäköintialue oli hiljainen. Kiersin pysäköintialuetta reunoja myöten. Kävelin rautatieaseman edestä – Ratakadun puolelta – itään, käännyin kohti kiskoja, jonka jälkeen taas itään ja siitä sitten vasempaan. Ja tämän jälkeen taas vasempaan kohti länttä ja pysäköintialueen päässä taas käännös vasempaan, sitten halki linja-autopysäkkien ja odottavien taksien asemarakennuksen eteen ja sama kierros yhä uudelleen ja uudelleen. Alue ei ole kovin laaja. 

 

Vastaani ei tullut yhtään matkustajaa. Junia ei lähtenyt eikä saapunut. Yhden kuulutuksen muistan kuulleeni. Siinä mainittiin turvavälit ja kasvomaskit. 

 

Kaksi hoikkaa nuorta naista käveli kirkkaankeltaisissa turvatakeissa vastaani. He tulivat vaunuista. Siivoojia kenties. He katsoivat minua hyvin epäluuloisesti ja puhuivat jotakin. En tervehtinyt heitä. Keskityin vain kävelemiseen. Taksitolpalla miehet istuivat autoissaan. Myöhemmin yksi auto lähti liikkeelle. Toiset pysyivät paikallaan. Kaljupäinen taksikuski nojasi autoonsa ja tupakoi. 

 

Hetken päästä naiset tulivat taas pysäköintialueelle ja näkivät minut kävelemässä samassa kohtaa kuin aiemmin. He kävelivät autolleen, tupakoivat ja puhuivat jotakin. Tunsin, että he katsoivat minua ja oletin että he puhuivat minusta. Haistoin tupakan. Savu leijui tuulen mukana väkevänä nenääni. Jatkoin kävelyäni. He ajoivat ohitseni. Kun he olivat ohittaneet minut tunti alkoi olla täynnä, joten oikaisin pysäköintialueen poikki kohti asemarakennuksen portaita. Nousin portaat, vedin oven auki ja palasin työhuoneelleni.