Tekstit

Kävelyllä Petrin kanssa

Kuva
Lähdin eilen siinä puolen päivän jälkeen kävelemään Petri Kaverman kanssa kohti Lampelan aluetta. Lähdimme liikkeelle Rovaniemen rautatieasemalta. Petri dokumentoi kävelyäni Hybrideaan, joka on Suur-Helsingin alueella toimiva kaupunkitaideprojekti. Nyt Hybridea teki visiitin Rovaniemelle.  http://www.hybridea.net   Kävelimme VR:n hylättyjen puutalojen ohi. Esittelin Petrille viime vuotisia VR:n puistoalueen siivousjäämiä. Multa-, lehti- ja oksakasoja, joista pursusi jo tuoretta vihreää kasvustoa, sekä lehti- ja oksajätteitä täysissä jätesäkeissä, joiden päälle oli putoillut jo tämän syksyn lehtiä. Kerroin Petrille myös löytämistäni imureista.   Ylitimme raiteet Prismalle vievän sillan alta. Sillan alla oli runsaasti roskia.   Aittatien päässä oli hylätty henkilöauto.    Esittelin Petrille jo sammaloituneen patjan, sohvan, jonka läpi kasvoi horsmaa ja toimistotuolin. Vasta nyt havaitsin että patjassa oli tähtikuviointi.   Kävelimme Varastotielle, jossa ...

Syyskävelyllä Lampelassa

Kuva
Lähdin aamulla kävelemään Rovaniemen rautatieasemalta VR:n pihoja pitkin kohti Korkalovaaraa. Radalla oli kaksi henkilöä töissä. Junat eivät liikkuneet. Ylitin radan Prismalle vievän sillan alta. Sillan alla oli roskaista.   Aittatiellä musta koira huomasi minut ja haukkui kunnes lakkasin kiinnostamasta. Katseeni kiinnittyi tien varressa lojuviin roskiin. Paikansin kaksi tölkkiä, mutta en poiminut niitä mukaani. Etsin katseellani muovipusseja. Jos olisin sellaisen löytänyt olisin palannut takaisin ja ottanut tölkit mukaani.   Aittatiellä tunsin kipua vasemman polven oikeassa ulkosyrjässä. Se kipeytyi jo alkukesästä lenkillä.   Varastotiellä katsoin ja kuvasin askeliani ja havaitsin tiellä lasimurskaa ja rakennusjätteen rippeitä. Käännyin Metrotukun pihan poikki takaisin Aittatielle, jossa katselin entistä Lampelan kommuunin tonttia, josta pihavajakin oli nyt purettu. Alue oli aidattu, pohjatyöt oli tehty ja maa oli tasoitettu uutta kerrostaloa varten. Kävelin eteenpäin Ai...

”Rautatiealueella asiaton liikkuminen kielletty! Alueella voi olla säiliövaunuja, joiden sisältö vaarallista ja tulenarkaa.”

Kuva
Lähdin kävelemään ennen aamuyhdeksää Rovaniemen rautatieasemalta kohti vanhaa postitaloa. Kävelin pyöräteitä pitkin Lehtikadulle, josta katselin yhä hyvin erottuvaa vanhaa Vierustietä. Harmaantuneet asfalttipinnat näkyivät selvästi. Ennen Nelostien remonttia ja Lampelankadun rakentamista Vierustie kaarsi tavara-asemalle. Otin kuvan vanhasta kyltistä, jota pajukko jo peitti. Kyltissä luki: ” Rautatiealueella asiaton liikkuminen kielletty! Alueella voi olla säiliövaunuja, joiden sisältö vaarallista ja tulenarkaa.” Muistan kyltin jo vuosituhannen alusta, kun kuljin Vierustietä pitkin tavara-aseman työhuoneelleni. Nyt alueelta löytyvät Mehiläinen ja Minimani ja hylätty  –   kertaalleen poltettu – tavara-asema. Koivujen reunustama vanha Vierustien pätkä päättyi oudosti maavalliin, jonka takaa häämötti Mehiläisen logo.        Kävelin Vintikin ja Metrotukun ohi pyörätielle, aivan Lampelan alueen reunamille. Tuuli niin kovaa, että paleli, vaikka muuten ilma oli läm...

Rovaniemen psykomaantieteellinen seura kävelyllä Lampelan alueella

Kuva
Rovaniemen psykomaantieteellinen seura järjesti tänään kävelyn Lampelan alueella Rovaniemellä. Meitä oli koolla viisi henkilöä. Kokoonnuimme Vierustien puoleisella Minimanin parkkipaikalla klo 10. Mietimme suuntaa minne päin lähtisimme kulkemaan. Keksimme heittää kruunaa ja klaavaa. Yksi meistä löysi maasta pullonkorkin ja heitti sen ilmaan. Korkin nurja puoli merkitsi aloitusta tavara-aseman suuntaan ja korkin päällyspuoli Varastotien kirppiksen suuntaan. Tuli nurja puoli.   Lupauduin toimimaan oppaana. Kerroin kävelijöille tavara-aseman historiasta ja hallien elävästä graffitiskenestä. Kävelyn osallistujilla oli myös paljon muistoja ja kokemuksia paikasta. Perustelin miksi julistin tavara-aseman taideteokseksi syyskuussa 2019. Muistelin myös ääneen mitä Minimanin paikalla vielä nelisen vuotta sitten sijaitsi. Kerroin myös nykyisen Lampelankadun paikalla, hylättyjen lastauslaiturikiskojen väleissä kasvaneista rauduskoivuista, joista sai tehtyä hyviä saunavastoja.   Kuljimme L...

Tuomi kukki Lampelan alueella

Kuva
Lähdin aamulla kymmenen aikaan kävelemään Ratakatua itään. Ohitin 1970-luvulla rakennetun posti- ja telelaitoksen rakennuksen, joka on aiottu purkaa. Vanhempaa 1950-luvulla rakennettua keltaista postitaloa sen sijaan remontoidaan. Se säästetään.    Tarkastelin remonttityömaata ja katselin ikkuna-aukkoja. Niiden reunoilla punaiset tiilet erottuivat rappauksen alta.   Kävelin alikulkutunnelin läpi ja käännyin oikealle. Vähälän terminaalin autiolle tontille oli pystytetty punainen sirkusteltta.   Käännyin Lehtikadulta vasemmalle Vierustielle. Vastaani tuli kuusi ihmistä. Kolme hoitajaa työnsi rullatuolissa istuvia henkilöitä. Yhdellä rullatuolissa istuvalla henkilöllä oli sininen DDR-verkkatakki.   Vintikin seinän mainos oli vaihtunut. Siinä ei enää mainostettu kaupungin suurinta korvapuustia.   Käännyin Vierustieltä Varastotielle. Ennen Varastotien kirppistä paikansin viininpunaisen nojatuolin rakennusjätteiden seurasta. Näin myös patjan, jonka päällä oli sor...

Kevätkävelyllä Lampelassa

Kuva
Lähdin aamulla ennen yhdeksää kävelemään Ratakatua lännen suuntaan. Käännyin Ratakadulta vasemmalle Oijustielle. Ylitin radan ja käännyin jälleen vasemmalle Suosiolankadulle. Suosiolankadulta käännyin oikealle Aittatielle. Aittatien viherharmaan kuplahallin muovi oli revennyt ja nimimerkki ”Simbe” oli käynyt heittämässä keltaisen tagin ruosteisen kalsiumkloridiliuossäiliön kylkeen. Varastotieltä löysin taas pari hylättyä imuria. Oikaisin Varastotieltä Minimanin lastausväylää pitkin Minimanin parkkipaikalle ja menin ensimmäisestä pyöröovesta sisälle hehtaarimarkettiin. Etsin keksihyllyä. Kävelin edestakaisin, mutta en löytänyt. Niinpä kysyin myyjältä ja sitten kävelin vielä lisää. Itsepalvelukassat olivat vielä kiinni, joten asetuin jonottamaan. Asiakkaat minun edellä ja takana ostivat pääsiäismunia ja -karamelleja. Astuin ulos Minimanista. Oli alkanut sataa lunta.   Kävelin tavara-aseman pihalle. Katselin hylättyä rakennusta ja sekalaisia rakennusmateriaaleja sen edustalla. Pi...

Kuvia ja ajatuksia Expanded (exdraw p) -blogissa

Kokeellista piirustusta edustava Nicole Lenzi postasi kuvia piirustuksistani ja palasia ajatuksistani blogiinsa:  https://expandeddrawingpractices.blogspot.com/2022/02/kalle-lampela-research-of-not-known.html